Hei vaan kaikki, tässä kirjoittelee Pie. Tai onhan minulla oikein hienokin nimi ”Ultra Quest Pie Bourier”. Lennähdin Amsterdamista tänne Suomeen alkuvuonna 2017. Äitini on USA:sta Hollantiin muuttanut Pip (Ultra Quest Pip Bourier) ja isäni USAsta tänne Suomeen muuttanut Indy (Icefox Senefi Fly Up High Indy). Ihan tässä tuntee itsensä maailmankansalaiseksi.
Olen tällainen perusterve ja hienoistahienoin tyttö. Harrastuksia minulla on lähinnä palloilu ja harakoiden & varisten vahtiminen. Voin kertoa, että näillä tipuilla ei ole meidän pihallemme mitään asiaa! Muuten tykkään paljon makoilla kotona peiton alla. Siellä on niin kivaa ja lämmintä, koittakaa joskus! Kärpäsiä ja muita lentäviä vähän kauhistelen. Ei niistä koskaan tiedä! Ja jos johonkin tielle on tullut jotain uutta ja pelottavaa, kuten mutamöykky, talvella sellainen valaistu jouluporo ja joskus jopa kuivunut lehti. Niille pitää vähän murista, jotta osaavat olla. Ai niin, kävin minä kerran jossain kauneuskilpailussakin. Siellä amatööripunnitsija katsoi, että olin muutaman gramman ylipainoinen, joten sellaisiin hommiin en enää lähde. Naisilla saa olla vähän muotoja! Ai niin ja olisihan se pannan voinut ottaa pois kaulasta. No se siitä, palloilen mieluummin.
Olen vähän tarkka tietyistä jutuista. Naisten kanssa ulkoilen. Miehet voi tulla mukaan, mutta yksin en niiden kanssa oikein välitä lähteä, vaan pistän jarrut päälle heti kotipihalla, jos en ole ehtinyt sängyn alle piiloon. Ja sateella en välitä ulkoilla kenenkään kanssa, ja jos ulkoilen, niin ulkoilen sylissä ja kävelen pakotettuna kotiinpäin. Pallonheitto kuuluu taas suurimmaksi osaksi miehille, myös lumipallot on ok. Mutta palloiluissakin paikalla pitää olla kaksi henkilöä, joista toisen pitää katsoa. Jos toinen lähtee pois, niin menen mököttämään. Ja mielipuuhiini kuuluu myös autoilu. Ymmärrän hyvin sanat ”mukaan” ja ”auto”. Kun nämä kuulen, niin alkaa sellainen huuto ja mekastus (hitsi se taidan olla minä), että oksat pois. Kyllä koko Jupperi kuulee, että meikä se lähtee autoilemaan. Tiedän, että en saisi olla etupenkillä, enkä varsinkaan ilman turvavyötä, mutta meillä on taidettu jo luovuttaa sen suhteen. Ja ihan siskon koulunhakureissuja vaan, ei minnekään pidemmälle näin lähdetä. Silloin joudun ihan takapenkillä matkustamaan, tylsää. Ja olen myös nopea tyttö oppimaan, jos palkkio on tiedossa! Sanoja osaan paljon muitakin kuin auto ja mukaan; herkku, pupu, pum, hyppää, maahan, pallo, odota, jätä, istu, ulos…ja vaikka mitä muitakin. Fiksu olen, eikös vaan!
Muista lajitovereista en niin välitä. Tunkevat vaan nenäänsä joka paikkaan. Paitsi toki silloin, kun on ”se” aika vuodesta. Silloin naapurin karvainen Elmo (joku lagotto) muuttuu
todella hurmaavaksi.
Tänä kesänä näpsäkkä minä se kaivauduin naapuriin aidan ali. Harmi kun siellä oli Elmolla vahti paikalla, joten jäi kaikki hauskuus kokematta.
Siitä päästäänkin arkaan aiheeseen – pennuttomuus!
Ja tästä syytän idioottimaista byrokratiaa! Koska olen syntynyt Hollannissa, mikä ei tuolloin vielä tunnistanut tätä hienoa rotua, on minut pitänyt rekisteröidä USA:ssa johonkin B-tyyppien rekisteriin. Sen vuoksi kukaan ei minua täällä halunnut vauvahommiin ja se siitä. Kyllä meillä yritettiin vaikka mitä kautta niitä papereita hoitaa, mutta turha vaiva oli se. Kuitenkin myöhemmin samasta yhdistelmästä syntyneet siskoni ovat paperinsa saaneet, epäreilu on tämä koiramaailma! Nyt jää tämä upea rotu ilman minun ihania jälkeläisiäni.
Tässä pieni tarina itsestäni. Nyt taidan jatkaa tirsojani.
t. Pie
Kuvat ja teksti Leila Vähänen